Historiaa

Ortodoksisen seurakunnan tsasounan muistomerkki Huhtilammilla

Luonnonkaunis Huhtilammin kylä on saanut nimensä siitä, että kylän pellot ovat syntyneet kaskeamalla. Sana huuhta on merkinnyt kylvön jälkeen jo kasvussa olevaa kaskimaata.

Ensimmäiset asukkaansa kylä sai 1500-luvun lopulla, jolloin Jänisjokea pitkin saapui Laatokan Karjalasta ortodoksista väestöä. Kun tämä ortodoksiväestö pakeni 1600-luvulla takaisin Venäjälle, tuli uusia asukkaita tilalle Savosta.

Alunperin asutus oli keskittynyt aivan Huhtilammin rannan tuntumaan. Myöhemmin se levisi laajemmalle lähinnä kahdesta syystä.

Isonvihan aikana ihmisiä pakeni piilopirtteihin, joita syntyi erityisesti Raatevaraan. Myös isojaossa tiloja siirtyi loitommalle kyläkeskuksesta. Isojaon jälkeen tilat olivat myös järkevämpiä  ja suurempia kokonaisuuksia. Koko 1800-luvun ajan Huhtilampi oli Kiihtelyksen suurin kylä.

Korkeimmillaan Huhtilammin kylän väestömäärä on ollut itsenäistymisen ajasta 1960-luvun alkupuolelle, jota aikaa voisi nimittää kylän kulta-ajaksi. Kyläläisiä palvelivat kaksi kauppaa, posti, puhelinkeskus sekä vuonna 1903 perustettu Osuuskassa, yksi maamme vanhimmista.

Kaikenlainen yhdistystoiminta oli ällistyttävän vilkasta. Seuraavassa luetteloa toimijoista: opintokerho, pyhäkoulu, työväenyhdistys, maamiesseura, martat, karjantarkkailuyhdistys, suojeluskunta, lotat ja nuorisoseura. 

Vuonna 1905 valmistuneen koulun oppilasmäärä oli korkeimmillaan 1950-luvulla, jolloin Ruskeakosken voimalaitoksen rakentaminen lisäsi väestömäärää.

1960-luvulla alkoi myös Huhtilammin suuri murroskausi. Monet pientilat jäivät kesäasunnoiksi ja vireä yhdistystoiminta alkoi vähitellen hiipua.Myös kaikki julkiset palvelut katosivat vähitellen. Koulu säilyi vireänä kyläkouluna aina kevääseen 2006 saakka.

Huhtilammin perinnepiiri on koonnut kylän historiasta kolme kirjaa:

Kylä on saanut alkunsa, kuten useimmat muutkin pohjois-karjalan kylistä, asukkaiden paetessa kyläkeskuksista salomaille piiloon ruotsalaisia ja venäläisiä veronkantajia ja sotaan hakijoita.

Ensin rakennettiin maakuoppasaunoja ja evakkomatkan joskus venyessä vuosiksi, rakennettiin myös talot , näin Raatevaarakin sai alkunsa.

Monet nykyisistäkin tiloista on merkitty veroluetteloon jo 1700-luvun alussa.

Hyypiä on niitä harvoja paikkoja maailmassa, jossa peruskalliosta on löydetty mikrofossiileja, eli ensimmäiset ns. asukkaat olivat täällä jo yli 2500 miljoonaa vuotta sitten.

 Loitimonjärvestä löydettiin saviastia 1900-luvun alussa, se on ajoitettu kivikauden kampakeraamisen  aikaan, eli 4500 - 5500 vuoden taakse. Ken lienee tuon saviastian valmistanut ja hukannut, sitä tarina ei kerro

Tiedossa on, että 1400-luvulla Oskola oli jo asutettu ja 1500-luvulle tultaessa voitiin puhua jo kylästä, sillä siellä oli viisi taloa ja 12 täysi-ikäistä miestä. Kirkonkirjojen mukaan 1800 luvulla oskolaan syntyi noin 1000 lasta, tuolloin lapsikuolleisuus oli vielä kovin yleistä, mutta luku kertoo kuinka kylän asukasmäärä runsastui nopeasti. 

Vielä 1800-luvun alkupuolella Oskolan talot olivat keskittyneet nykyisen Kärnäniemen ja Oskolanhovin alueelle. Muualla oli joitain yksittäisiä taloja. Oskolanhovin aluetta kutsuttiin tuolloin Harjumäeksi.

 Nuorisoseuran julkaisema lehti ”pale” kirjoittaa 1. päivänä toukokuuta 1913.

 Harjumäen entiset eläjät:

Kukapa nuori ihminen nykyään luulisi, että sen aukeaman sisäl!ä, jossa nykyään on Oskolanhovi  peltoineen, on ennen aikaan, noin 60-vuotta  takaperin ollut  kokonainen pieni kyläryhmä, sisältäen 10 etäjää, Niistä. 7 itsenäistiä omalla konnullaan eläjää talollista ja 3 toisen maalla olevaa torpparia.

 Näiden talojen asema ja järjestys ollut  seuraava:

-Kivelässä, pohjoisempana, Likellä pellon laitaa ollut Pekka Väänänen. (Muuttanut siitä   Suntioon ja siitä salon Vatalaan) .

-Siitä vähän etelään, jossa on vielä huoneita, on elänyt Pärttuli Kärnä, sittemmin   nykyiset Suntion Törröset. 

-N.s. Karhun, pellolla ollut Väänäsen mökkiläinen Juho Hakkarainen (Loullan Jussi) ,   Kangasvaaran Pekka (Petta) Hakkaraisen isä.

-Nykyisestä hovin, tuvasta Keilolte päin etimpänä notketmassa Aatami Kärnälä ( ukko Simo   Kärnän isä) nimitetty Mäin Kärnäläksi.

-Siitä tupaan päin, pienien aittojen perässä Matti Puustinen talo (Heta Puustisen kotipiha).

-Ns. Siltalan louhella ollut Risto Sykön mökki (Puustilan, mökkiläinen). Nykyisen   asuinkartanon  paikka o!!ut Puustilan peltona.

-Nykyisestä navettakartanosta etelään päin ollut Jussi ja Pekka Parviaisten talot, pihamaa   vaan välissä.

-Nykyisestä alakaivosta vähän etelään ollut Jussi Kärnälä, entisen Oskonlammin Jussi Kärnän   ja Hetan Aatamin kotipiha.

-Pajuvaaraan päin pellon laidassa on ollut Jussi Parviaisen mökkiläinen Räty. 

Tämä taloryhmä on sisältänyt yhteensä noin 100 henkeä,  pienineen suurineen, niin että on siinä leipää syöty, jos on saatukin.

tämän asutuksen  hävitti ja eläjät hajoitti Oskolan ainoa suureläjä hovilainen Antti Parviainen, ostaen kultakin talolta vuoronsa perään maat ja mannut. Perustaen tilalle aikanaan kuuluisan Oskolanhovin.

Parviaisten sukuhaaran vanhin on Antti Ollinpoika Parviainen (syntynyt 1674, kuollut 27.5 1737) Kiihtelysvaaran Oskolassa. Simon Parviainen (1812-1877)  oli kauppias Kiihtelysvaarasta,  Parviainen harjoitti aluksi etenkin voi- ja viljatukkukauppaa sekä rihkamakauppaa markkinoilla.

Antti Parviainen oli syntynyt 26.1.1826 Oskolan talossa no 3

Antti Parviainen tahtoi Harjumäen alueen itselleen. Antin suunnitelmien toteuttamisessa auttoi merkittävästi Isojako, joka oli alulle pantu noin sata vuotta aiemmin, mutta toteutui Oskolassa vasta 1800-luvun puolen välin tienoilla. Isojaossa Harjumäen talot siirrettiin uusille paikoilleen ympäri kylää. Tilojen siirto toteutui vapaaehtoisesti siitä sopimalla ja kaupankäynnin avulla. Siirretyt tilat Antti Parviainen osti toinen toisensa perään itselleen, jotka hän hiukan myöhemmin myi Läskelä yhtymälle. Antti Parviaisen maanomistus käsitti laajimmillaan Otmenjoesta  Kärnänniemeen yltävän alueen.

Oy Läskelä kärsi 1920- ja 1930-luvun vaihteessa huomattavia tappioita, jotka aiheutuivat yhtiön tekemistä suurista investoinneista ja sen kärsimistä valuuttakurssitappioista. Yhtiön toiminta päättyi jatkosodan ja Suomen alueluovutusten seurauksena. Jäljelle jäänyt yhtiö fuusioitiin Kymin Oy:hyn vuonna 1941, joka oli ostanut vuonna 1935 Läskelän osake-enemmistön Pohjoismaiden Yhdyspankilta. Läskelä-yhtiö oli noteerattu Helsingin Pörssissä 24. elokuuta 1915 – 11. huhtikuuta 1932.

Kylän kehittymiseen vaikuttivat suuresti Oskolan Hovin kukoistus ja orastavat maa- ja metsätalous.

Riihivaaran tukikohdasta käsin Kymiyhtiön  metsätyönjohtaja teetätti metsänhakkuita silloin isoissa salometsissä. Siihen aikaan kun puutavara tehtiin käsivoimin ja ajettiin metsästä hevosella, Oskolassa oli myös Kangaslammen ja Kärnälän metsäkämpät. Talviaikaan etenkin ajomiehiä oli majoitettuna myös taloissa.

Ennen sotaa Kivijärvestä on nostettu järvimalmia joka on ajettu hevospelillä talvitietä myöden Otmenen soiden kautta aina Vätsilän ruukille saakka

Verisemmästä historiasta kertoo Oskolankosken töyräällä oleva muistomerkki, joka muistuttaa Pikkuvihan aikaan vuonna 1742 käydystä ankarasta taistelusta idän ryöstöporukoita vastaan. Taistelussa hyökkääjät jäivät hopealle, ja joutuivat pakenemaan Loitimossa olevaan Ryövelin saareen, jonne heidän retkensä myös päättyi.

Nils Ludvik Arppe piti ruukkia Wätsilässä ja vesivoimalla toimivaa sahaa Läskelässä.  Jänisjoki oli paras väylä raaka-aineen kuljetukseen, joten Loitimonjärvi ja Jänisjoki toimivat luonnollisina uittoväylinä. Metsän hyödyntäminen sahapuuksi ja paperin raaka-aineeksi alkoi ja toi työtä myös Oskolaan. Sodan seurauksena uitot Jänisjoessa loppuivat, ja puu rupesi kulkemaan maantietä myöten eri suuntiin.

Oskolankoskeen avattiin kanava 1860-luvulla ja yläpuolista Loitimonjärveä laskettiin reilut kaksi metriä.