Huhtilampi

Huhtilampi sijaitsee Kiihtelysvaaran kirkonkylältä 12 kilometrin päässä etelään Tuupovaaraan johtavan maantien varrella.
Ennen vilkas maalaiskylä on nyt hiljentynyt, palvelut siirtyneet kirkonkylälle.
Vanha maitolaituri keskellä kylää seisoo muistona niiltä ajoilta, kun kymmenet isännät toivat hevosilla maitotonkkansa.

Ortodoksinen tsasouna on ollut ennen tärkeä paikka kyläläisille, paikalle on pystytetty muistoristi, jonne on opastus Ruskeakosken tien varresta.

Tällä hetkellä kylällä toimii vain muutama maatila erilaisin tuotantosuunnin.
Suuri osa työikäisistä käy töissä kylän ulkopuolella. Kylällä elää runsaasti virkeitä eläkeläisiä, tänne on muuttanut myös uusia nuoria perheitä, jotka saavat nauttia väljästä asumisesta ja luonnonrauhasta.

Maisemat sentään onneksi säilyvät tässä nykymuutoksessakin.
Kun maitolaiturilta katsoo alas kumpuilevaan maastoon näkee peltoaukean takana välkehtivän Huhtilammen. Kylän kokonaiskuvassa ovat olennaisena maisemana metsäiset vaarat, kivikkoiset pellot sekä kymmenet pienet lammet ympäri kylää.

Myös yhdistystoiminta on hakenut uusia muotoja.
Huhtilammin kylätoimikunnan toiminta hiipui vähitellen yhdeksänkymmenluvun alussa ja sen jälkeen olemme kuuluneet yhtenä kylänä 1996 perustettuun Eteläiset kylät ry:hyn.
Oma marttayhdistyksemme lopetettiin myös samoihin aikoihin.
Tällä hetkellä kylän naisia kuuluu virkeään Vatalan marttayhdistykseen.
Metsästysseura Huhtilammin Erä toimii aktiivisesti.
Naapurikylällä Raatevaarassa sijaitsee kylätalo, joka on myös tarvittaessa huhtilampilaisten toimijoiden tukikohtana.

Kesäisin kylän asukasmäärä lisääntyy, kun kesäasukkaat saapuvat järviemme ja lampiemme rannoille. Täällä heitä odottaa rauhallinen ja puhdas luonto, sekä hyvät marja- ja sienestysmaastot. Huhtilammin kylän rauhassa on hyvä kerätä voimia ja levätä.
Tulevaisuus on käsissämme ja varmaa on ainakin se, että saamme asua kylässä, joka on "kappale kauneinta suomea."

Maitolaiturin tarina

Maitopöytä oli entisaikaan kohtauspaikka parhain.

Ajoissa ken sinne saikaan jo aamuisin varhain.

Sieltä löysi tuttavansa, vaikka ohi kulkeissansa.

Maitopöytä kylän keskipiste, siellä jutun parhaan kuulla sai.

Vaikka joutanut et itse sitä sinne kertomaan.

Aina joku tiesi uutta, käyttää tätä tilaisuutta.

Maitotonkat mukavasti lavalle kun nosteltiin,

siinä sivussa jo lupsakasti asioista haasteltiin.

Käännettiin tieltä pois ruuna, kukaan ei ollut tuppisuuna.

Kyseltiin siinä kuulumiset, kuinka naapurissa jaksetaan?

”Joko teit veroilmoituksen ja millä niitä maksetaan?”

Oli niin monta huulten häivää, pitkälle siinä meni päivää.

”Joko teillä emälampaan vuonat oppi imemään?”

Meillä taas se sonnipura mylvii aina yhtenään.

Porsinut ei emäsika, missä lienee ollut vika?

Eläinlääkäri puhelimessa maitopöytää tiedustaa.

Sitä sitten ajallansa oikein osaa suunnistaa.

Siellä lehmä poikimassa, hätä suuri navetassa.

Keinosiementäjä luona maitopöydän vauhtiansa hiljentää.

”Mistä sen numeron löydän taloon, jossa lehmä piti siementää?”

Sinne kiire aikamoinen, toisaalla jo vuottaa toinen.

Posti tiesi ajallansa kirjeet, lehdet pudottaa.

Kun numero on muistissansa, ketään ei voi unohtaa.

Posti hyvän viestin tuoja, maitopöytä parhain suoja.

Kun linja-auto aamupäivän vuoronsa ajeli,

niin siinä luona maitopöydän kyytiin tulija katseli.

Suojapaikka matkaajalla, hyvä olla katon alla.

Ilmoituspaikka kylän asioille maitopöytä parhain ol,

varsinkin vaalimainoksille se paikkana aivan verraton.

Monta asiaa löysi sieltä, tarvinnut ei edes poiketa tieltä.

Iltaisin kohden maitopöytää, monen nuoren askel vie.

Sieltä toisensa sai löytää, yksin olla tarvinnut ei.

Kohtaamispaikka, nykyaikaa, sitä moni maalla kaipaa.

On kulttuuria monenlaista täällä ollut ajallaan.

Vaan ei toista samanlaista tuskin en nää milloinkaan!

Vain muistot kertoo ajan myötä, ne on ollut kerran isäintyötä.

-Yrjö Eronen